Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisaikeet korkeimmillaan 9 vuoteen
2021.09.13

ManpowerGroupin tänään julkistamat työmarkkinabarometrin tulokset ennustavat suomalaisten työnantajien työllistämisaikeiden olevan korkeimmillaan mittaushistorian aikana. Tutkimuksen työllistämisnäkymiä kuvaava kausitasoitettu indikaattori on +23. Verrattuna edellisen kvartaalin indikaattoriin kasvua on 11 prosenttiyksikköä ja vastaavaan aikaan vuosi sitten 26 prosenttiyksikköä.

Työllistämisaikeiden kasvua löytyy kaikilta tutkituilta seitsemältä sektorilta. Eniten kasvua on talous- ja hallintopalveluissa, kaupan alalla sekä teollisuudessa. Maantieteellisesti työllisyysnäkymät ovat hyvät kaikkialla Suomessa. Eniten työllistämistarvetta löytyy Etelä-Suomen läänissä.

Globaalisti työllistämisnäkymät ovat myös hyvät. Työnantajat 41 maassa odottavat työllistämisaikeiden vahvistuvan. Tutkimukseen osallistui työnantajia 43 maasta. Euroopassa 25 maata 26 maasta arvioi työllisyyskehityksen positiiviseksi vuoden viimeisellä kvartaalilla. ManpowerGroupin työmarkkinabarometriin osallistui 44 945 työnantajaa 43 maasta. Suomessa tutkimukseen haastateltiin 624 työnantajaa.

”Erittäin suotuisasti kehittyneet työllisyysnäkymät luovat vahvaa uskoa kasvuun tuleville kuukausille”, sanoo Matti Kariola, ManpowerGroup Suomen ja Baltian alueen toimitusjohtaja ja jatkaa, ”varjon hyvän kehityksen päälle heittää pohjalla vellova työvoima- ja osaajapula, joiden taklaamiseksi niin yritysten kuin viranomaisten on ryhdyttävä toimiin. Nousun hyödyntämiseksi on tehtävä rohkeasti päätöksiä, joilla kaikki alihyödynnetyt työvoimareservit saadaan käyttöön.”

Kuva: Suomalaisten työnantajien työllistämisaikeita kuvaavan indikaattorin kehitys.

Kuva: Indikaattorin kehtys eri maissa verrattuna edelliseen kvartaaliin.

[1]Suomen työmarkkinabarometrin tuloksissa huomioidaan kausitasoitettu data. Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla tutkimustuloksista pyritään poistamaan säännöllisenä toistuva kausivaihtelu, joka liittyy esimerkiksi vuodenaikoihin, pyhäpäiviin, lomakausiin ja eri toimialojen sesonkivaihteluihin. Saldoluku saadaan, kun henkilöstömääränsä lisäämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuudesta vähennetään henkilöstömääränsä vähentämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuus.

Liitteet: 

Työmarkkinabarometrin infograafi Q4 2021

Työmarkkinabarometrin globaalit tulokset EN

Kaikkien 43 maan tulokset ovat nähtävissä interaktiivisella ManpowerGroup Employment Outlook Survey Explorer -työkalulla https://www.manpowergroup.com/DataExplorer/

Vuoden 2022 ensimmäisen kvartaalin työllistämisaikeet julkistetaan 14.12.2021.

Työmarkkinabarometri

Työmarkkinabarometri (ManpowerGroup Employment Outlook Survey) mittaa neljännesvuosittain työnantajien aikomuksia lisätä tai vähentää henkilöstönsä määrää seuraavan kvartaalin aikana. Barometri on lajissaan ainutlaatuinen: se on suurempi, laajempi, pitkäaikaisempi ja kattavampi kuin muut tutkimukset. Barometri lanseerattiin yli 55 vuotta sitten Yhdysvalloissa, ja se on yksi luotetuimmista työllistämisaikeita mittaavista tutkimuksista maailmassa. Suomessa haastateltiin 624 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajaa. Kaikki haastatellut vastaavat samaan kysymykseen: ”Miten arvioitte henkilöstön kokonaismäärän toimipisteessänne kehittyvän loka-joulukuun aikana verrattuna meneillään olevaan kvartaaliin?”

Yhteydenotot

Matti Kariola, toimitusjohtaja
ManpowerGroup Oy
[email protected]
+358 40 824 0117

Henna Karjalainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup
[email protected]
+358 50 575 9197

Uutinen päivitetty 2021.09.14