ManpowerGroupin työmarkkinabarometri ja osaajapulatutkimus Q3 2022

Työmarkkinabarometri Q3 2022 Suomen tulosManpowerGroupin työmarkkinabarometrin tulokset ennustavat työnantajien rekrytointiaikeiden olevan korkeimmillaan 10 vuoteen kolmoskvartaalilla. Barometrin työllistämisnäkymiä kuvaava kausitasoitettu indikaattori on +36 prosenttiyksikköä. Edelliseen neljännekseen verrattuna nousua on +6 prosenttiyksikköä ja vastaavaan aikaan vuosi sitten kasvua on +25 prosenttiyksikköä. Työmarkkinabarometrin kanssa samaan aikaan toteutetun osaajapulatutkimuksen mukaan osaajapula on globaalisti korkeimmillaan 16 vuoteen. Työantajista 75 % kertoo vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Suomessa 70 % työnantajista raportoi vastaavista haasteista.

”Ilahduttaa havaita, että kaikista ulkoisista uhkista ja epävarmuuksista huolimatta Suomen yritysten työllistämisnäkymät seuraavalle vuosineljännekselle ovat erittäin vahvat. Tutkimuksen tulos on vuonna 2012 alkaneen Suomen mittaushistorian kovin ja tulokset ovat korkealla tasolla kaikilla toimialoilla sekä myös alueellisesti”, kommentoi ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Matti Kariola työmarkkinabarometrin tuloksia.

Vuosittaisella kasvulla mitattuna Suomen työllistämisnäkymät ovat EMEA-alueella toisella sijalla, 12 prosenttiyksikköä enemmän kuin alueen keskimääräinen vuosikasvu. Maailmanlaajuisesti Suomen vuosikasvu on yhdeksännellä sijalla, ylittäen 40 maan keskiarvon 7 yksiköllä. Tutkimus tehtiin ajalla 1.-29.4.2022.

Työllistämisnäkymät ovat tasaisen hyvät kaikkialla Suomessa. Parhaimmalta työllistämisaikeet näyttävät Itä- ja Pohjois-Suomessa. Vahvin työllistäjä näyttää kolmoskvartaalilla olevan Muut palvelut (+61) (sisältää yritysten ja organisaatioiden hallinto- ja tukifunktio ja muun palvelutoiminnan). Toiseksi vahvimmat työllisyysnäkymät ovat Pankki-, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla (+51). Kolmantena tulee IT, tekniikka, televiestintä, viestintä ja media (+47). Katso tiedotteen lopusta listaus, jossa työllistämisnäkymät eri puolilla Suomea ja eri toimialoilla.

Samaan aikaan työmarkkinabarometrin kanssa toteutettiin osaajapulatutkimus. Pahiten osaajapulasta kärsitään Länsi-Suomessa (72 %) ja Etelä-Suomessa (70 %). Pohjois-Suomen (66 %) ja Itä-Suomen (65 %) tulosten jäädessä vain hiukan jälkeen. Pahiten osaajapulasta kärsivät Hotellit ja ravintolat (88 %), Muu tuotanto (84 %), Tukku- ja vähittäiskauppa (81 %), Koulutus, terveys, sosiaalityö ja julkinen hallinto -ala (77 %) Muut palvelut (74 %), IT, tekniikka, televiestintä ja media (70 %) Teollisuus (67 %) ja Rakentaminen (65 %).

”Työllistämisnäkymien kanssa samaan aikaan tutkimamme osaajapula on pahentunut. Jopa 70 % yrityksistä kokee haasteita osaajien saatavuudessa. Pahentuvalla osaajapulalla voi olla myös oma vaikutuksensa työllistämisnäkymiin, sillä vaikeudet osaajien palkkauksessa voivat siirtää tarpeita eteenpäin ja lisätä ns. patoutunutta kysyntää entisestään. Osaajapula on noussut monilla toimialoilla yritysten suurimmaksi kasvun haasteeksi ja siten sen ratkaiseminen nopeasti on meidän kaikkien yhteinen asia. Kohtaanto-ongelman ratkaisut löytyvät ulkomaisen työvoiman lisäämisestä, ketteristä osaamisen kehittämisen koulutusmalleista sekä työhön liittyvien kannustinloukkujen poistamisesta”, kommentoi ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Matti Kariola osaajapulatutkimuksen tuloksia.

Globaalisti vahva optimismi jatkuu työllisyysnäkymissä. Parhaimmat työllistämisnäkymät ovat Meksikossa, Brasiliassa ja Intiassa. ManpowerGroupin työmarkkinabarometriin osallistui 40 353 työnantajaa 40 maasta. Suomessa tutkimukseen osallistui 519 työnantajaa.

Työllistämisnäkymät Q3/2022 eri puolilla Suomea:
• Itä-Suomi +36
• Pohjois-Suomi +36
• Etelä-Suomi +35
• Länsi-Suomi +23

Työllistämisnäkymät Q3/2022 eri toimialoilla Suomessa:
• Muut palvelut + 61
• Pankki-, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala +51
• IT, tekniikka, televiestintä, viestintä ja media +49
• Muu teollisuus +47
• Tukku- ja vähittäiskauppa +44
• Majoitus- ja ravitsemistoiminta +40
• Rakentamimen +30
• Teollisuus +27
• Alkutuotanto +17
• Koulutus, terveys, sosiaalityö ja julkinen hallinto +8

Suomen työmarkkinabarometria koskevat lisätiedot ja liitteet voit ladata osoitteesta https://go.manpowergroup.com/meos

Yhteenveto Suomen tuloksista Q3 2022

Infograafi Suomen tuloksista Q3 2022

Vuoden 2022 neljännen kvartaalin työllistämisaikeet julkistetaan 13.9.2022.

Huhtikuussa 2022 tehty ManpowerGroupin työmarkkinabarometri on kattavin, tulevaisuuteen katsova työllisyystutkimus, jota käytetään maailmanlaajuisesti. Työllisyysnäkymiä kuvaava indikaattori lasketaan ottamalla niiden työnantajien prosenttiosuus, jotka ennakoivat rekrytointiaktiivisuuden lisääntymistä, ja vähentämällä tästä niiden työnantajien prosenttiosuus, jotka ennakoivat rekrytointiaktiivisuuden vähenemistä. Suomessa tutkimukseen osallistui 519 työnantajaa. Katso ManpowerGroupin Työmarkkinabarometrin täydelliset tulokset osoitteessa https://go.manpowergroup.com/meos. Työmarkkinabarometrillä on 60-vuotisjuhlavuosi.

Yhteydenotot
Matti Kariola, toimitusjohtaja
ManpowerGroup Oy
matti.kariola@manpowergroup.fi
+358 40 824 0117

Henna Karjalainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup
henna.karjalainen@manpowergroup.fi
+358 50 575 9197