Merkityksellisellä työllä on voima muuttaa maailmaa – Globaali vastuullisuusraporttimme on julkaistu

Suomessa ympäristövastuun johtamisessa käytämme WWF:n Green Office -ympäristöjärjestelmää sekä koko vastuullisuustyön arviointiin Ecovadista.

Vastuullisuustyömme kivijalka on sosiaalisessa vastuussa. Pyrimme eri kumppanuuksilla ja yhteistyömuodoilla nopeuttamaan työtä osaamisen kehittämiseksi sekä työllistettävyyden, diversiteetin, tasa-arvon, inkluusion ja osallisuuden lisäämiseksi. Suomessa ja kansainvälisesti pitkäaikaisena kumppaninamme on Nuori Yrittäjyys ry (Junior Achievement Worldwide), jota tuemme nuorten työelämävalmiuksien kehittämisessä. Työmme on valmistaa työntekijöitä työn tulevaisuuteen, joka on entistä digitaalisempi, globaalimpi ja nopeatempoisempi kuin koskaan aiemmin.

Yhtiömme valittiin tänä vuonna 13. kerran World’s Most Ethical Companies® -listalle ja 12. kerran Dow Jones kestävän kehityksen indeksiin.

Working to Change the World -ohjelma kiteyttää arvomme, joiden ytimessä ovat ihmiset ja koko olemassaolomme perusta – merkityksellisellä työllä on voima muuttaa maailmaa. Vastuullisuusraporttimme korostaa erilaisia tapoja, joilla yhtiömme edistyy kolmen vastuullisuuspilarinsa vahvistamisessa:

  • Planeetta (Environment) – vähentämällä päästöjä yhtiön sisällä ja koko arvoketjussa
  • Ihmiset & hyvinvointi (Social) – luomalla osaamisen mittakaavaetuja ja tarjoamalla merkityksellistä, kestävää työtä kaikille
  • Hallinnon periaatteet (Governance) – saamalla jatkuvaa tunnustusta eettisestä ja vastuullisesta liiketoiminnasta

Lue lisää interaktiivisesta vastuullisuusraportistamme!